Meinasin tässä ihan aluks taas pyytää anteeks pitkää taukoa mutta sitten tajusin että ei helkkari, miksi pyytää anteeks asiaa johon ei itse ole voinut mitenkään vaikuttaa... Se että internet on ollut pois monta päivää ei ole mun vika joten ei mun tarvi sitä anteeks pyydellä. :) Muutenkaan näin vaihtarina ei ole mitenkään maailman helpointa löytää aikaa blogille mutta tuun tekemään parhaani vaikka välillä haluan kyllä käyttää vapaa-ajan ihan pelkkään rentoutumiseenkin. Eli siis nää postaustauot tulee nyt olemaan sellasia kun tulee ja mä en voi sille mitään. Toivottavasti nyt kun päästään takaisin kouluarkeen alkais tää menomylläkkä vähän laantumaan ja pääsisin jonkinmoiseen rytmiin tässä kirjoittelussa mutta siis halusin nyt vain sanoa että taukoja on välillä aina luvassa ja kun osaan ne ennakoida tulen varmasti niistä etukäteen varoittamaan mutta internetongelmasta on hieman vaikeampi etukäteen tulla vinkkaamaan ;) Anyways, asiaan :
Eilen, kun istuin yksin bussissa rupesin miettimään että ei hitsi mä otin viime vuonna kyllä varaslähdön aikuistumisessa. Ei sillä että viime vuonna olis vielä barbeilla leikitty vaikka miksei , lapsiahan sitä vielä 17-vuotiaana ollaan mutta silloin kuuluisi nauttia viime hetkistä "lapsena".. Mä päätin kuitenkin pakata kamat ja häipyä yksin vuodeks ulkomaille, jossa olen täysin yksin vastuussa itsestäni ja jossa olosuhteet pakottaa aikuistumaan.
Tai siis onhan tää hostperhe nimellisesti vastuussa mun hyvinvoinnista mutta kuka on se, joka loppujenlopuks vastaa omista tekemisistään, minä. Kuka päättää että missä määrin niitä sääntöjä noudatetaan siis jos noudatetaan, minä.
Okei nää mun sekavat horinat saattaa vaikuttaa ikäkriisiltä ja varmaan sitä se puoliks onkin mutta eikö se nyt oo hieman pelottavaa, että yhtäkkiä sitä ollaan täysi-ikäisiä ja koko maailma odottaa sulta "aikuismaisia " päätöksiä ja että otat täyden vastuun elämästäsi ja taas suuri -ehkä yksi parhaimmista vaiheistasi elämässäsi on ohitettu. Aikuisuus.. Valmistuminen, päätöksiä, työskentelyä, päätöksiä, vastuuta, laskuja, päätöksiä... Ei kiitos !
Ei se kaikki onneks sormia napauttamalla tapahdu ei mutta nuoria me vielä ollaan, joten meillä on vielä oikeus tehdä tyhmiä päätöksiä, erehtyä, oppia virheistä, löytää se oma polku, muuttaa mieltä ja vielä ehkä useammankin kerran. Eikö niin ?
Mutta toisaalta tuntuu että monien päätöksien suhteen alkaa aika jo loppumaan.. Se elämän ehkä vaikein kysymys ( ainakin itseni mielestä ) - tulevaisuuden ammatti.. Mihin aion hakea lukion jälkeen tarvitsee jo pian vastauksen, jotta tiedän että mihin aineisiin lukioon palatessani pitää panostaa. Lukion ykkösellä mulle oli kaikki niin selvää mutta nyt yhtäkkiä kaikki on muuttunut ja oon alkanut miettimään että onko se kirurgin ammatti kuitenkaan mun juttu ? Ja jos ei niin mikä sitten oisi , jaa-a ei hajuakaan.. Ei sitä kuitenkaan voi päästä mitä tahansa heittää, oma tulevaisuushan tässä on kuitenkin kyseeessä. Meinaan siis hei, että sitä työtä pitäisi sitten jaksaa tehdä niihin eläkevuosiin asti jos sinne asti elämässä päässään. Mikä siinä on kun ei ihminen osaa ottaa itsestään ja unelmistaan selvää ? Ja joo tulipas tässä nyt hieman sekava postaus mutta oli pakko saada jakaa ajatuksiani tai muuten pää hukkuis tähän kaikkeen ..
<3:llä peterpansyndroomasta kärsivä nuori vailla tietoa tulevaisuudestaan.
-Ketään samasta syndroomasta & ongelmasta kärsiviä siellä ruudun toisella puolen ? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti